Lapsityövoima yhä OK Fazerille

Vuonna 2009 Fazer antoi suomalaisen suklaan alkuperää selvittäneessä jutussa* ymmärtää, että heidän mielestä on OK, että lapset tekevät heille työtä kaakaon tuotannossa, kunhan työ ei ole liian raskasta.

Kyselin Twitterissä asian laidasta tänä päivänä. Fazer vastasi, että käyttävät vastuullisesti tuotettua kaakaota ja lisäsi, että asiasta voi lukea yritysvastuuraportista**. Raporttia lukemalla selvisi, ETTÄ FAZER EI VIELÄ TÄNÄÄNKÄÄN KÄYTÄ TÄYSIN VASTUULLISESTI TUOTETTUA KAAKAOTA. He hyväksyvät yhä lapsityövoiman käytön, joka on ainoastaan yksi merkittävä haitta jäljittämättömän kaakaon tuotannossa. On käsittämätöntä, että Suomessa Fazerin kaltainen yhtiö voi edesvastuutta toimia näin.

Miettikää, mitä ja kenen suklaata syötte ja ketä tuette. Suosikaa reilua kauppaa ja välttäkää tuottajia, jotka Fazerin tapaan käyttävät raaka-aineita, joiden tuotantokeinoista ja -tavoista he eivät tiedä — eivätkä välitä, vaikka tietävät — ja kirjoittavat raporteissaan korulauseita tahtotilasta.

* http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904109395550_uu.shtml
** http://www.fazergroup.com/globalassets/global/fazergroup/about-us/annual-review-2015/fazer_group_corporate_responsibility_review_2015_fi.pdf

Vapaat ohjelmat, kunnat ja yksityiset toimijat (+ kesätyöpaikka)

Viimeisimmässä Tietokone-lehdessä oli keskustelua kuntien ja valtion suhteesta vapaisiin ohjelmiin. Kirjoitusten otsikot olivat

  1. Tärkeintä on, että ohjelmistot ovat yhteensopivia avoimen maailman kanssa
  2. Ilmaisuus ei avoimen koodin tärkein pointti

Kunnat tuottavat useita palveluja itse, mutta useita ne joutuvat ostamaan yksityisiltä palveluntuottajilta. Tuottajana saattaa olla hyvinkin pieni toimija, jolla ei ole resursseja panostaa ohjelmistohankintoihin vaikka ohjelmiston käyttöönotolla voitaisiin nostaa toiminnan tehokkuutta huomattavasti.

1. Tärkeintä on, että ohjelmistot ovat yhteensopivia
avoimen maailman kanssa

Yksityiselle toimijalle tämä ei lupaa vielä mitään. Tällä lähtökohdalla valtio ja kunnat voivat pitää tyytyväisenä ohjelmistotalot, mikä käytännössä tarkoittaa, että markkinointimiehet tulevat kertomaan pienelle toimijalle, mitä he haluavat ja mitä he haluamastaan joutuvat maksamaan. Näin hieman kierolla tavalla toteutuu myös toinen näkökulma, ettei avoimuudessa ole kyse ilmaisuudesta.

Kunta ja valtio näin toimiessaan eivät huomioi koko vapaan ja avoimen koodin kenttää, vaan ainoastaan vapaiden ja avointen ohjelmien parissa toimivat ohjelmistotalot. Tämä sinänsä on jo askel parempaan, muttei lähelläkään tärkeintä, mitä avoimen koodin osalta kunnat voivat tarjota. Mikään ei takaa, että avoimia standardeja ja rajapintoja käyttävä ohjelma on vapaa ja avoimen koodin ohjelma.

Jos tätä polkua seurataan, säilyy nyt olemassa oleva ohjelmistojen pirstaloituminen entisellään. Ainoastaan ohjelmistotoimittajat vaihtuvat tai nykyiset alkavat tukea avoimia ja vapaita standardeja ja rajapintoja. Vain vapailla ohjelmilla yhdessä vapaiden standardien ja rajapintojen kanssa saavutetaan hyöty, joka palvelee sekä kuntaa, että kunnalle palveluja tuottavia toimijoita.

2. Ilmaisuus ei avoimen koodin tärkein pointti

Pienellä toimijalla ei ole varaa eikä tietotaitoa tehdä ohjelmistohankintaa. Kunnalla on muutama oma laitos, joka tuottaa samaa palvelua ja joilla on käytössään ohjelmistojärjestelmä. Miksei kunta voisi tarjota ohjelmistojärjestelmäänsä yksityisen palveluntuottajan käyttöön?

Tässä tilanteessa tuntuisi lähes kiusanteolta, jos kunta sanoisi olkaa hyvä ja käyttäkää vapaita ja avoimia standardeja ja rajapintoja. Toisaalta kunta voisi antaa käyttämänsä ohjelmistotalon puhelinnumeron, mutta tämä kaatuisi lopulta hintaan, koska kunnan käyttämän suljetun megajärjestelmän lisenssikustannukset nousevat pilviin.

Koska avoimet standardit ja rajapinnat vaativat uuden ohjelmistototeutuksen, tulisi kunnan satsata vapaaseen ohjelmistoon. Ohjelmiston kehitystyöstä vastaavan yrityksen sijaan kunta voisi antaa käyttöönotosta vastaavan yrityksen puhelinnumeron yksityiselle palveluntuottajalle. Kunta säästää, kun yksityinen toimija pystyy uuden järjestelmän kanssa tehostamaan toimintaansa ja tuottamaan samat palvelut halvemmalla. Parhaassa tapauksessa palveluntuottajalle ei jää kuin käyttöönoton aiheuttamat kustannukset.


Sanoista tekoihin –
kesätyötä tarjolla

koivu

Vapaan ja avoimen lähdekoodin hieno ominaisuus on, että kuka tahansa voi tehdä aloitteen ja monet voivat hyötyä siitä. Kiinnostaisiko sinua alkaa kehittää vapaata sosiaalipuolen asiakashallintajärjestelmää yksityiselle kunnille palveluita tuottavalle organisaatiolle?

Mikäli ketterä ohjelmistokehitys, mvc ja verkkopalvelujen vaatimukset ovat hallussasi, ota yhteyttä minuun riku (ät) tsoots (piste) fi. Lisätietoja samasta osoitteesta. Kiinnostuneet yrityksetkin voivat lähettää postia.

Itkonen ja Bringhurst

Kirjoitus sisältää muutamia huomioita kahdesta typografian merkkiteoksesta, joista toinen on valloittanut Suomen ja toinen maailman. Markus Itkosen kirjan tilasin heti, kun sen julkaisija.fi-sivustolta löysin. Samalla tilasin myös Julkaisijan näytenumeron, mutten vieläkään, kaksi vuotta näytenumeron tilauksen jälkeen, ole sitä saanut. Taitto-ohjelman kehittäjälle olisi hyödyllistä pysyä ajan hermoilla. Jos tunsit piston sydämessäsi taikka muuten vain haluat auttaa, otan mielelläni vastaan Julkaisija-lehden tilauksen lahjoituksena.

Ensimmäistä kertaa kumpaistakin kirjaa kädessä pitäessäni oli pakko käännellä, väännellä ja vähän jopa nuuhkaistakin. Miltä näyttävät typografiaa, kirjan tekemistä, kirjainten asettelua ja muotoja käsittelevät kirjat? Tokihan niiden on pakko olla malliesimerkkejä kertomastaan. Itkosen kirja ei tuottanut pettymystä. Se on asiallisen näköinen ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Nämä olivat ensimmäiset havaintoni. Kapeat ja korkeat palstat, marginaalit täynnä huomautuksia, teksti seisoo tukevasti sivuilla.

Bringhurstin saatuani huomasin yhteyden. Tämähän on tehty saman kaavan mukaan. Harrastelijan toivo heräsi. Kaksi typografian merkkiteosta, joiden taiton suuret linjat ovat samat. Tämän täytyy näyttää hyvältä ja seurata jotain vakiintunutta kaavaa. Jos näin todella on, amatöörilläkin on töissänsä mahdollisuus ainakin kohtalaiseen ulkonäköön.

Seuraava taulukko aloittaa sivuston tutkivan journalismin haaran ja syventyy Itkosen ja Bringhurstin yksittäisen sivun strategisiin mittoihin.

Markus Itkonen,
Typografian käsikirja,
2. painos, 2004, RPS-yhtiöt

Robert Bringhurst,
The Elements of Typographic Style,
version 3.1, 2004, Hartley & Marks

Itkonen

Bringhurst

Leino1

korkeus

23,0

23,2

23,1

leveys

14,0

13,0

13,5

sisämarginaali

1,5

1,2

1,35

ulkomarginaali

3,3

3,0

3,15

ulkomarginaalista tekstille

2,0

1,8

1,9

ylämarginaali

1,7

2,0

1,85

alamarginaali

3,3

4,0

3,65

palstanleveys

9,0

9,0

9

palstankorkeus

17,9

17,7

17,8

sivunumero (alareunasta)

2,4

2,4

2,4

Pituuden yksikkönä taulukossa on senttimetrit.
1 Kirja ei ole vielä ilmestynyt ja aihekin on vielä hakusessa.

Täydellinen aukeama on siis jotakuinkin vasemmalla esitetyn kaltainen. Pitäkää tämä ulkoasu mielessänne seuraavaa tekstipainotteista ja runsaasti huomautuksia ja esimerkkejä sisältävää kirjaanne varten. Helpommalla kuitenkin pääsette, jos suosiolla tilaatte taiton ammattilaiselta, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Kirjassaan Bringhurst vie täydellisen sivun etsimisen tutkivaa journalismiani pidemmälle. Itkonen antaa esimerkinsä puhua puolestaan. Harrastelijana olen kiitollinen Bringhurstin lähestymistavasta. Typografia on laaja käsite ja on ainakin Bringhurstin mielestä laajentunut käsittämään myös muutakin kuin pelkästään kirjainten muotoja. Toisaalta kirjan nimikin jo antaa ymmärtää, että se sisältää typografiaan liitttyviä muitakin kokonaisuuksia. Bringhurst omistaa kirjassaan kokonaisen kappaleen täydellisen sivun muodon ja sivun elementtien oikean paikan etsimiselle. Hän esittää useita matemaattisia kaavoja, jotka auttavat kaltaisiani heikon taiteellisen silmän omaavia ihmisiä saavuttamaan hyväksyttäviä tuloksia julkaisun tekemisessä.

Itkonen tyytyy huomauttamaan, että taitosta vastaavalla henkilöllä on jo yhdessä kirjaimessa runsaasti mietittävää ja mietittävän määrä ainoastaan kasvaa, kun lisätään kirjainten määrää, sanoja ja lopuksi peräti rivejä. Tämä on selvää, mutta esimerkit ja suositukset helpottaisivat työtä. Mietittävää kertyy helposti turhan paljon, ainakin aloittelijalle. Toisaalta Itkonen paneutuu huolella palstan ulkonäköön ja asetteluun. Tämä helpottaa sivun rakentamista, mutta haluan silti tietää, mitkä ovat ihannemarginaalit, ja miksi suuri alamarginaali tekee julkaisusta arvokkaan tuntuisen.

Niukkuus on hyve kansisuunnittelussa. Alla olevat kirjojen kannet todistavat asian.

Bringhurst olisi voinut käyttää niukkuutta hyväkseen myös väliotsikoissaan. Hänen kirjassansa otsikkojen käyttö lähentelee ärsyttävyydessään huippua. Yhtenä syynä tähän saattaa olla, että luin Itkosen kirjan ensin ja olin jo sisäistänyt hänen opastuksensa.

Väliotsikkojen sijoittelu keskelle kappaleita yhtä kauas edellisestä ja seuraavasta kappaleesta on ensimmäinen asia, joka Bringhurstin kirjassa pistää silmään. Itkosen oppien mukaan tästä johtuu, että väliotsikko ei tunnu kuuluvan oikein minnekään. Sen tulisi olla lähempänä kappaletta, johon se kuuluu. Bringhurstille tämä on ollut tietoinen ratkaisu, koska hän myös suosittelee tällaista väliotsikkojen sijoittelua kirjassaan. Tässä kohtaa on pakko antaa pisteet Itkoselle. Väliotsikon laskeminen peruslinjaltaan ei ole vaativa tehtävä. Scribuskin osaa sen.

Hölmöydet Bringhurstin kirjassa otsikoiden kanssa eivät lopu tähän. Seuraavana on vuorossa tyhjät otsikot eli otsikolle ei kuulu tekstiä lainkaan vaan sen alla on toinen otsikko. Tämä aiheuttaa lukijalle pysähtymisen, kun hän otsikon jälkeen löytääkin toisen otsikon ja normaali lukuprosessi joutuu tauolle. Olisi suotavaa, että otsikon alla ainakin olisi lyhyt yhteenveto sen aloittamasta kappaleesta. Jotta kaikenmoinen turhuus olisi kunniassa, on Bringhurst vielä numeroinut otsikkonsa. Lukijan kannalta tämä on turhaa ja tuo vain ylimääräisen kohteen lukuprosessiin. Otsikkojen numerointi harvoin tuo sisältöön mitään lisää.

Itkonen on hyvää luettavaa kelle tahansa tekstin tuottajalle, joka haluaa parantaa tekstiensä ulkoasua ja luettavuutta. Hermann Zapfin suosittelemana Bringhurstikin menettelee. Hänen ajoittainen liirumlaaruminsa ei ihmisiä näytä haittaavan. Klassikkoja molemmat. Käykää kirjastossa.