Kategoria: typografia

Kirjoitus sisältää muutamia huomioita kahdesta typografian merkkiteoksesta, joista toinen on valloittanut Suomen ja toinen maailman. Markus Itkosen kirjan tilasin heti, kun sen julkaisija.fi-sivustolta löysin. Samalla tilasin myös Julkaisijan näytenumeron, mutten vieläkään, kaksi vuotta näytenumeron tilauksen jälkeen, ole sitä saanut. Taitto-ohjelman kehittäjälle olisi hyödyllistä pysyä ajan hermoilla. Jos tunsit piston sydämessäsi taikka muuten vain haluat auttaa, otan mielelläni vastaan Julkaisija-lehden tilauksen lahjoituksena.

Ensimmäistä kertaa kumpaistakin kirjaa kädessä pitäessäni oli pakko käännellä, väännellä ja vähän jopa nuuhkaistakin. Miltä näyttävät typografiaa, kirjan tekemistä, kirjainten asettelua ja muotoja käsittelevät kirjat? Tokihan niiden on pakko olla malliesimerkkejä kertomastaan. Itkosen kirja ei tuottanut pettymystä. Se on asiallisen näköinen ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Nämä olivat ensimmäiset havaintoni. Kapeat ja korkeat palstat, marginaalit täynnä huomautuksia, teksti seisoo tukevasti sivuilla.

Bringhurstin saatuani huomasin yhteyden. Tämähän on tehty saman kaavan mukaan. Harrastelijan toivo heräsi. Kaksi typografian merkkiteosta, joiden taiton suuret linjat ovat samat. Tämän täytyy näyttää hyvältä ja seurata jotain vakiintunutta kaavaa. Jos näin todella on, amatöörilläkin on töissänsä mahdollisuus ainakin kohtalaiseen ulkonäköön.

Seuraava taulukko aloittaa sivuston tutkivan journalismin haaran ja syventyy Itkosen ja Bringhurstin yksittäisen sivun strategisiin mittoihin.

Pituuden yksikkönä taulukossa on senttimetrit.
1 Kirja ei ole vielä ilmestynyt ja aihekin on vielä hakusessa.

Täydellinen aukeama on siis jotakuinkin vasemmalla esitetyn kaltainen. Pitäkää tämä ulkoasu mielessänne seuraavaa tekstipainotteista ja runsaasti huomautuksia ja esimerkkejä sisältävää kirjaanne varten. Helpommalla kuitenkin pääsette, jos suosiolla tilaatte taiton ammattilaiselta, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Kirjassaan Bringhurst vie täydellisen sivun etsimisen tutkivaa journalismiani pidemmälle. Itkonen antaa esimerkinsä puhua puolestaan. Harrastelijana olen kiitollinen Bringhurstin lähestymistavasta. Typografia on laaja käsite ja on ainakin Bringhurstin mielestä laajentunut käsittämään myös muutakin kuin pelkästään kirjainten muotoja. Toisaalta kirjan nimikin jo antaa ymmärtää, että se sisältää typografiaan liitttyviä muitakin kokonaisuuksia. Bringhurst omistaa kirjassaan kokonaisen kappaleen täydellisen sivun muodon ja sivun elementtien oikean paikan etsimiselle. Hän esittää useita matemaattisia kaavoja, jotka auttavat kaltaisiani heikon taiteellisen silmän omaavia ihmisiä saavuttamaan hyväksyttäviä tuloksia julkaisun tekemisessä.

Itkonen tyytyy huomauttamaan, että taitosta vastaavalla henkilöllä on jo yhdessä kirjaimessa runsaasti mietittävää ja mietittävän määrä ainoastaan kasvaa, kun lisätään kirjainten määrää, sanoja ja lopuksi peräti rivejä. Tämä on selvää, mutta esimerkit ja suositukset helpottaisivat työtä. Mietittävää kertyy helposti turhan paljon, ainakin aloittelijalle. Toisaalta Itkonen paneutuu huolella palstan ulkonäköön ja asetteluun. Tämä helpottaa sivun rakentamista, mutta haluan silti tietää, mitkä ovat ihannemarginaalit, ja miksi suuri alamarginaali tekee julkaisusta arvokkaan tuntuisen.

Niukkuus on hyve kansisuunnittelussa. Alla olevat kirjojen kannet todistavat asian.

Bringhurst olisi voinut käyttää niukkuutta hyväkseen myös väliotsikoissaan. Hänen kirjassansa otsikkojen käyttö lähentelee ärsyttävyydessään huippua. Yhtenä syynä tähän saattaa olla, että luin Itkosen kirjan ensin ja olin jo sisäistänyt hänen opastuksensa.

Väliotsikkojen sijoittelu keskelle kappaleita yhtä kauas edellisestä ja seuraavasta kappaleesta on ensimmäinen asia, joka Bringhurstin kirjassa pistää silmään. Itkosen oppien mukaan tästä johtuu, että väliotsikko ei tunnu kuuluvan oikein minnekään. Sen tulisi olla lähempänä kappaletta, johon se kuuluu. Bringhurstille tämä on ollut tietoinen ratkaisu, koska hän myös suosittelee tällaista väliotsikkojen sijoittelua kirjassaan. Tässä kohtaa on pakko antaa pisteet Itkoselle. Väliotsikon laskeminen peruslinjaltaan ei ole vaativa tehtävä. Scribuskin osaa sen.

Hölmöydet Bringhurstin kirjassa otsikoiden kanssa eivät lopu tähän. Seuraavana on vuorossa tyhjät otsikot eli otsikolle ei kuulu tekstiä lainkaan vaan sen alla on toinen otsikko. Tämä aiheuttaa lukijalle pysähtymisen, kun hän otsikon jälkeen löytääkin toisen otsikon ja normaali lukuprosessi joutuu tauolle. Olisi suotavaa, että otsikon alla ainakin olisi lyhyt yhteenveto sen aloittamasta kappaleesta. Jotta kaikenmoinen turhuus olisi kunniassa, on Bringhurst vielä numeroinut otsikkonsa. Lukijan kannalta tämä on turhaa ja tuo vain ylimääräisen kohteen lukuprosessiin. Otsikkojen numerointi harvoin tuo sisältöön mitään lisää.

Itkonen on hyvää luettavaa kelle tahansa tekstin tuottajalle, joka haluaa parantaa tekstiensä ulkoasua ja luettavuutta. Hermann Zapfin suosittelemana Bringhurstikin menettelee. Hänen ajoittainen liirumlaaruminsa ei ihmisiä näytä haittaavan. Klassikkoja molemmat. Käykää kirjastossa.