Sivari & Totaali siirtyi vapaisiin ohjelmiin

Sivari & Totaali -lehden ensimmäinen numero vuonna 2008 on myös ensimmäinen täysin vapailla ohjelmilla tehty numero. Uudistuneen lehden taitto tehdään Scribuksella. Asiasta tekee vielä kiinnostavamman se, että lehden sivuilla on julkaistu kertomus vapaisiin ohjelmiin siirtymisestä. Lisää tarinaa on nähtävästi tulossa. Ensimmäinen juttu on otsikoitu tekstillä Osa 1. Odotan innolla tulevia osia. Lehti 1/2008 on ladattavissa pdf-muodossa.

Vapaita ohjelmia jutussa mainitaan ainakin Scribus, OpenOffice.org, Gimp ja Inkscape. Yleisin Gimpin vastainen kommentti tuli esille myös S&T:n tekstissä. Jutun mukaan ongelmia tuotti Gimpin cmykittömyys, johon löytyi ratkaisu Separate+-lisäosalla. Pari kommenttia tähän liittyen:

  1. Gimp tukee värinhallintaa (Separate+:n laajuudessa) viimeisessä vakaassa versiossaan.
  2. RGB-työnkulku viimemetreille saakka on vielä toistaiseksi paras keino saada painovalmista jälkeä ulos Scribuksesta (Scribuksen cmyk-kohteitten käsittely on vähintäänkin arveluttavaa joissain tilanteissa). Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki kuvat ja värit määritellään RGB:nä ja tuodaan RGB-muodossa Scribukseen. Värinhallinta säädetään kuntoon vasta Scribuksessa (Tiedosto -> Asiakirjan ominaisuudet -> Värinhallinta) ja tehdään pdf kohteena Paino jolloin tuloksena on cmyk-pdf (pdf-tallennuksen kohde Näyttö/Verkko tekee rgb-pdf:n).
  3. Hyvää luettavaa asian tiimoilta on Peter Linnellin kirjoitus Why no CMYK in GIMP is a good thing… now ja mehän tiedämme että cmyk on jo siellä ja vielä parempaa on tulossa Geglin myötä.

Lähetin toissapäivänä Sivari & Totaali -lehden toimitukselle sähköpostia, jossa kysyin mahdollisuutta saada muutama Scribuksella tehty Sivari & Totaali demokokoelmaani. Tätä demomateriaalia on mukava ottaa mukaan ja esitellä, kun kiertelen puhumassa Scribukesta. Vastausta en vielä ole saanut. Toivottavasti kysymys meni perille.

Libre Graphics Meeting 2008

LGM 2008 on ohi. Jälleen kerran kaikki tärkeimmät vapaitten grafiikkaohjelmistojen kehittäjät ja käyttäjät kokoontuivat yhteen. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Puolassa. LGM on yhdistelmä tulevaisuuden kartoitusta ja taitojen esittelyä. Kehittäjät pyrkivät hahmottelemaan ohjelmiensa julkaisuaikatauluja sekä etsimään keinoja, joilla vapaat grafiikkaohjelmat voisivat työskennellä yhdessä paremman tulevaisuuden hyväksi. Kehittäjien lisäksi tapahtuma on avoin ohjelmien käyttäjille. LGM:ssä he voivat esitellä taitojaan ja tekemisiään.

Nuoruudestaan huolimatta LGM on jo tuonut vapaitten grafiikkaohjelmien käyttäjille huomattavia parannuksia. Merkittävin kaikista on yhteisten pelisääntöjen löytäminen värinhallintaan. Ensimmäisessä LGM-tapahtumassa Lyonissa Marti Maria esitteli LittleCMS-kirjastonsa, joka on nousemassa vapaiden ohjelmien standardiksi. Ensimmäisen tapahtuman jälkeen värinhallinta on ilmestynyt mm. Gimpiin ja Inkscapeen.

Muutama huomio tämän kertaisesta LGM-tapahtumasta:

  • Geglin tulemisesta kuulimme jo kolmannen kerran (LGM on järjestetty kolme kertaa)
  • Fontmatrixin ensimmäinen esiintyminen laajemmassa tapahtumassa
  • tapahtuman esitykset videoitiin
  • ensi vuonna ehkä Singaporessa