Ahven tarttui kiinalaiseen

Ahven, 20 cm, 200 g
Ahven, 20 cm, 200 g Ahven, 20 cm, 200 g

Ei tiennyt kiinalainen uistinvalmistaja, että suomalainen ahven kävisi kiinni hänen tekemäänsä lusikkaan. Ebay.co.uk tarjosi 30 uistinta 10 eurolla. Kävin niitä tänään aamulla heittelemässä.

Kolmannella heitolla natsasi. Sain aikuisen elämäni toisen kalan jotakuinkin viikko ensimmäisestä. Tämä kala oli vain kymmenesosan ensimmäisen koosta, mutta saalis kuitenkin. Merkittäväksi tämän kalan tekee, että se on ensimmäinen Kymijoesta nostamani. Pari kiloinen hauki viikko sitten nousi Kokemäenjoesta Porissa.

Täytyy illalla vielä lähteä uudelleen reissuun. Olisi mukava, jos joku kouvolalainen kalamies lähtisi minulle joku kerta oppaaksi ja opettajaksi. Ota yhteyttä, jos sinusta olisi tehtävään. Kireitä siimoja!

Aloitteleva kalamies 1 – Kokemäenjoki 0

Vaikkei kyse olekaan kilpailusta, tiedän olevani voitolla juuri sattuneen tapauksen johdosta. Tapaus oli sen verran merkittävä, että minun täytyi keskeyttää lomani ja tulla kirjoittamaan siitä teille.

Nostin juuri ylös aikuisen elämäni ensimmäisen kalan. Minkä vonkaleen sainkaan! Kokemäenjoen Laiskarännistä Tukkiluodon ja Masajuovan erottavan kanavan kohdalta nousi ylös n. 45 cm pitkä ja 1,5 kg painava hauki (kuvassa). Hauki tarttui Lotto-lippaan (kuvassa vasemmalla). Adrenaliinia oli veressä niin paljon, ettei kalakuvasta tällä kertaa tullut kovinkaan laadukas.

Liitän mukaan Paikkatietoikkunan Karttaikkunassa tehdyn Kalakartan. Toivottavasti kartta saa jo pian täydennystä. Hauki on nyt fileinä jääkaapissa. Siitä tulee huominen lounas.

Hauki, 45 cm, 1,5 kg, 10.7.14 (Bete Lotto)