Kuukausi: kesäkuu 2008

Sarjakuvia vapailla ohjelmilla

Sarjakuvantekijöiden keskuudessa on herännyt kysymys, onko Scribuksesta mihinkään sarjakuvien tekemisessä. Keskustelua voi seurata kvaak.fi-keskustelupalstalla. Annan tässä oman näkemykseni asiasta sekä valotan hieman muittenkin vapaitten ohjelmien käyttöä sarjakuvien tekemisesssä. Muista sopivista ohjelmista ainakin Inkscape (vektoripiirtotyökalu) ja Gimp ovat tähän käyttöön Scribuksen ohella sopivia työkaluja.

Toissa vuonna julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen sarjakuva-albumi, joka oli tehty Scribuksella. Albumi oli Ilman Naista -verkkosarjakuvan ensimmäinen painettu versio. En voi varmaksi sanoa, että tämä olisi ensimmäinen, mutta ainakin se on ensimmäinen, jonka tiedän ja jonka signeeratun kopion omistan. Kiitoksia teille Ilman Naista -tekijät.

Sarjakuvan piirtäminen ja painovalmiiksi tekeminen on varmasti yksilöllistä jokaiselle piirtäjälle. Tässä esitelty työnkulku on yksi mahdollinen.

  1. piirtäminen (lyijykynä, tussi ja paperi)
  2. skannaaminen ja piirroksien muuttaminen vektorimuotoon
  3. vektoriversion säätö ja väritys
  4. asemointi sivuille ja painovalmiin tiedoston luonti

Piirtäminen

Kaikki itseään kunnioittavat sarjakuvan tekijät varmasti suoriutuvat tästä tehtävästä ilman tietokonetta. Erilaisten piirtoalustojen kehittyminen on ajamassa piirtämistä tietokoneille paperin ja kynän sijaan. Tällä kertaa oletustyönkulussa piirtäminen kuitenkin tapahtuu tussilla ja paperilla eli vapaitten ohjelmien osalta tämän kappale jää lyhyeksi. Myöhempää vektoreiksi muuttamista voi helpottaa, jos piirrosjälki on tasaista ja kontrasti paperin väriin on riittävä.

Skannaus

Kun sarjakuva on valmis paperilla, alkaa sen muuntaminen digitaaliseen muotoon. Kooka on vapaa skannausohjelma KDE:lle. Kookan avulla saadaan paperiversiosta tehtyä bittikarttakuva, joka voidaan tuoda Inkscapeen vektoreiksi muuttamista varten. Ennen Inkscapen käyttöönottoa voidaan bittikarttakuvaa hioa Gimpissä. Työnkulkuun saattaa kuulua, että piirros on valmis sellaisenaan, jolloin Gimpissä hoidetaan värin ja viivojen korjailut ja ohitetaan seuraava vektorivaihe kokonaan. Tällöin Scribukseen tuodaan vektoreitten sijaan bittikarttakuvia ja painovalmis pdf työstetään näistä.

Muunto vektoreiksi ja työstäminen

Skannattu sarjakuva tuodaan Inkscapeen, jossa sivukooksi on määritelty lopullisen tuotoksen koko. Jos sarjakuva on vasta hahmoteltu lyijykynällä, joutuu Inkscapessa näkemään enemmän vaivaa. Tällöin alkuperäinen lyijykynä piirros on hyvä tuoda alimmalle tasolle ja tehdä uusi taso, jossa piirtää lyijykynäversion päälle. Inkscapen kalligrafinen kynä -työkalu on oiva väline tähän työhön. Laiskat miehet piirtävät tussilla ja käyttävät Inkscapen bittikartan jäljitys -työkalua. Tällöin vektorit saadaan helposti irti, eikä varsinaista piirtämista tarvitse enää koneella tehdä. Tärkeintä on, että piirros saadaan muutettua vektoreiksi.

Kun ääriviivat ovat valmiina voidaan aloittaa väritys. Inkscape tarjoaa tähän hyvät työkalut. Etenkin uusimman version suljettujen alueitten väritys on kätevä tässä työssä. Jos on tarkoitus käyttää joitain nimettyjä värejä työssään ei Inkscape vielä tässä vaiheessa tarjoa mahdollisuutta siihen. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, koska seuraavassa vaiheessa vektoripiirros tuodaan Scribukseen, jossa Inkscapessa käytetyt värit voidaan korvata toisilla. Kuten arvaatte Scribus tukee nimettyjä värejä eli firman Pantone-punainen saadaan mainosheebon paidan väriksi Scribuksessa.

Erikoistehosteiden käytössä on oltava varovainen. Scribus ei vielä tue kaikkia svg-standardin sallimia hienouksia ja vektoripiirrosta jossa on sumennusta käytetty runsaasti ei ehkä siirrykkään täydellisesti Scribukseen. Ennen suureen projektiin ryhtymistä on oma vapaitten ohjelmien työnkulku hyvä selvittää pienemällä projektilla vaikka ainoastaan yhden ruudun kokoisella. Ohjelmien vahvuudet ja heikkoudet on syytä selvittää ja varautua aina pahimpaan. Jos Inkscapen tuottaman svg-kuvan tuominen Scribuksen tökkii, voi Inkscapesta koittaa tallentaa piirrosta eps-tiedostoksi. EPS-tiedostojen käsittely on Scribuksessa asteen verran korkeampilaatuinen kuin svg-tiedostojen.

Vektoreista painovalmiiksi

Scribuksen tehtäväksi tässä työnkulussa jäi ainoastaan piirrosten ja sivunumerojen sijoittelu sekä painovalmiin pdf-tiedoston tekeminen.

Verkkokeskustelun mukaan tislailu (Postscript-tiedoston muuntaminen pdf-tiedostoksi Distillerin avulla) on ainoa oikea tapa tehdä painovalmis pdf-tiedosto. Tämän enempää ei kuitenkaan eilispäivässä voitaisi roikkua. Tislailun unohtaminen helpottaa työnkulkua, koska yksi vaihe prosessista putoaa pois. Toisaalta tärkeintähän on, että pdf-tiedosto on todella painovalmis eli, että se noudattaa painon asettamia vaatimuksia. Surullisinta tässä vapaitten ohjelmien kannalta on se, että painot useimmiten jakavat pdf-tiedostovaatimuksensa Distillerin joboptions-tiedostoina. Tämä ei ainakaan rohkaise kokeilemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta yritetään.

Scribus ei vielä ymmärrä joboptions-tiedostojen päälle, mutta lähestytään ongelmaa toiselta kantilta. Painovalmiin pdf-tiedoston määritelmä on Mitä painosi sinulta haluaa. Jos paino kertoo halunsa joboptions-tiedostona, voit yrittää kysyä heiltä vaikkapa puhelimessa, mitä tämä tarkoittaa. Nihkeä vastaus on syytä ottaa kehotuksena vaihtaa painoa. Jos olet painosi kuitenkin valinnut eikä sinulla ole muuta kuin joboptions-tiedosto, ei peliä ole täysin menetetty. Joboptions-tiedosto on tavallinen tekstitiedosto, jonka voit avata suosikkimuokkaimessasi. Tiedostosta on mahdollista ronkkia kaikki tarvittavat tiedot painovalmiin pdf:n tekemiseksi myös näin.

Olennaisimpia tietoja, joita painovalmiin tiedoston tekemiseen tarvitaan ovat:

  1. tuettu pdf-versio
  2. rgb-cmyk-muunnoksessa käytettävä väriprofiili

Jo näillä tiedoilla useimmissa tapauksissa saadaan aikaan hyvä jälki. Pdf-versio on tärkeä siksi, että versio 1.3 ei tue läpinäkyvyyttä. Tässä tulee vastaan ensimmäinen Scribuksen heikkous. Scribus ei osaa litistää läpinäkyvyyttä pdf 1.3 -tiedostoa varten. Jos paino vaatii cmyk-pdf-tiedoston täytyy tietää painon suosittelema cmyk-icc-profiili. Värinhallinan saat Scribuksessa kuntoon asetusten välilehdellä Värinhallinta. Jos olet jo aloittanut työsi Scribuksessa, värinhallinta täytyy säätää kohdilleen Tiedosto-valikon Asiakirjan ominaisuudet -kohdassa.

Vektoripiirrokset voit Scribukseen tuoda Tiedosto-valikon kohdasta Tuo. Niitten asemoinnin jälkeen on jäljellä enää sivunumeroitten lisäys ja pdf-tiedoston teko. Cmyk-pdf-tiedoston saat aikaan pdf-tallennusikkunan välilehdeltä Väri. Valitse siellä tiedoston kohteeksi Paino, jolloin värit muutetaan cmyk-väreiksi värinhallinan ohjeita noudattaen.

Lisää vapaita ohjelmia ja sarjakuvia

Englantia ymmärtävät vapaista ohjelmista kiinnostuneet sarjakuvien piirtäjät voivat katsella Mentalguyn ja John Bintzin esityksen sarjakuvien tekemisestä Inkscapessa. Esitys taltioitiin LGM2007-tapahtumassa Montrealissa.

Oletko sarjakuvapiirtäjä ja kiinnostunut vapaista ohjelmista?

Jos kiinnostus heräsi ja haluaisit testata vapaita ohjelmia sarjakuvan tekemisessä, ota yhteyttä minuun niin katsotaan yhdessä, miten homman voi hoitaa. Olen myös kiitollinen, jos voit esitellä minulle oman työnkulkusi tapahtui se vapailla tai suljetuilla ohjelmilla. Lähetä kommenttisi tähän kirjoitukseen tai sähköpostia osoitteeseen riku (ät) scribus.info

Itkonen ja Bringhurst

Kirjoitus sisältää muutamia huomioita kahdesta typografian merkkiteoksesta, joista toinen on valloittanut Suomen ja toinen maailman. Markus Itkosen kirjan tilasin heti, kun sen julkaisija.fi-sivustolta löysin. Samalla tilasin myös Julkaisijan näytenumeron, mutten vieläkään, kaksi vuotta näytenumeron tilauksen jälkeen, ole sitä saanut. Taitto-ohjelman kehittäjälle olisi hyödyllistä pysyä ajan hermoilla. Jos tunsit piston sydämessäsi taikka muuten vain haluat auttaa, otan mielelläni vastaan Julkaisija-lehden tilauksen lahjoituksena.

Ensimmäistä kertaa kumpaistakin kirjaa kädessä pitäessäni oli pakko käännellä, väännellä ja vähän jopa nuuhkaistakin. Miltä näyttävät typografiaa, kirjan tekemistä, kirjainten asettelua ja muotoja käsittelevät kirjat? Tokihan niiden on pakko olla malliesimerkkejä kertomastaan. Itkosen kirja ei tuottanut pettymystä. Se on asiallisen näköinen ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Nämä olivat ensimmäiset havaintoni. Kapeat ja korkeat palstat, marginaalit täynnä huomautuksia, teksti seisoo tukevasti sivuilla.

Bringhurstin saatuani huomasin yhteyden. Tämähän on tehty saman kaavan mukaan. Harrastelijan toivo heräsi. Kaksi typografian merkkiteosta, joiden taiton suuret linjat ovat samat. Tämän täytyy näyttää hyvältä ja seurata jotain vakiintunutta kaavaa. Jos näin todella on, amatöörilläkin on töissänsä mahdollisuus ainakin kohtalaiseen ulkonäköön.

Seuraava taulukko aloittaa sivuston tutkivan journalismin haaran ja syventyy Itkosen ja Bringhurstin yksittäisen sivun strategisiin mittoihin.

Markus Itkonen,
Typografian käsikirja,
2. painos, 2004, RPS-yhtiöt

Robert Bringhurst,
The Elements of Typographic Style,
version 3.1, 2004, Hartley & Marks

Itkonen

Bringhurst

Leino1

korkeus

23,0

23,2

23,1

leveys

14,0

13,0

13,5

sisämarginaali

1,5

1,2

1,35

ulkomarginaali

3,3

3,0

3,15

ulkomarginaalista tekstille

2,0

1,8

1,9

ylämarginaali

1,7

2,0

1,85

alamarginaali

3,3

4,0

3,65

palstanleveys

9,0

9,0

9

palstankorkeus

17,9

17,7

17,8

sivunumero (alareunasta)

2,4

2,4

2,4

Pituuden yksikkönä taulukossa on senttimetrit.
1 Kirja ei ole vielä ilmestynyt ja aihekin on vielä hakusessa.

Täydellinen aukeama on siis jotakuinkin vasemmalla esitetyn kaltainen. Pitäkää tämä ulkoasu mielessänne seuraavaa tekstipainotteista ja runsaasti huomautuksia ja esimerkkejä sisältävää kirjaanne varten. Helpommalla kuitenkin pääsette, jos suosiolla tilaatte taiton ammattilaiselta, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Kirjassaan Bringhurst vie täydellisen sivun etsimisen tutkivaa journalismiani pidemmälle. Itkonen antaa esimerkinsä puhua puolestaan. Harrastelijana olen kiitollinen Bringhurstin lähestymistavasta. Typografia on laaja käsite ja on ainakin Bringhurstin mielestä laajentunut käsittämään myös muutakin kuin pelkästään kirjainten muotoja. Toisaalta kirjan nimikin jo antaa ymmärtää, että se sisältää typografiaan liitttyviä muitakin kokonaisuuksia. Bringhurst omistaa kirjassaan kokonaisen kappaleen täydellisen sivun muodon ja sivun elementtien oikean paikan etsimiselle. Hän esittää useita matemaattisia kaavoja, jotka auttavat kaltaisiani heikon taiteellisen silmän omaavia ihmisiä saavuttamaan hyväksyttäviä tuloksia julkaisun tekemisessä.

Itkonen tyytyy huomauttamaan, että taitosta vastaavalla henkilöllä on jo yhdessä kirjaimessa runsaasti mietittävää ja mietittävän määrä ainoastaan kasvaa, kun lisätään kirjainten määrää, sanoja ja lopuksi peräti rivejä. Tämä on selvää, mutta esimerkit ja suositukset helpottaisivat työtä. Mietittävää kertyy helposti turhan paljon, ainakin aloittelijalle. Toisaalta Itkonen paneutuu huolella palstan ulkonäköön ja asetteluun. Tämä helpottaa sivun rakentamista, mutta haluan silti tietää, mitkä ovat ihannemarginaalit, ja miksi suuri alamarginaali tekee julkaisusta arvokkaan tuntuisen.

Niukkuus on hyve kansisuunnittelussa. Alla olevat kirjojen kannet todistavat asian.

Bringhurst olisi voinut käyttää niukkuutta hyväkseen myös väliotsikoissaan. Hänen kirjassansa otsikkojen käyttö lähentelee ärsyttävyydessään huippua. Yhtenä syynä tähän saattaa olla, että luin Itkosen kirjan ensin ja olin jo sisäistänyt hänen opastuksensa.

Väliotsikkojen sijoittelu keskelle kappaleita yhtä kauas edellisestä ja seuraavasta kappaleesta on ensimmäinen asia, joka Bringhurstin kirjassa pistää silmään. Itkosen oppien mukaan tästä johtuu, että väliotsikko ei tunnu kuuluvan oikein minnekään. Sen tulisi olla lähempänä kappaletta, johon se kuuluu. Bringhurstille tämä on ollut tietoinen ratkaisu, koska hän myös suosittelee tällaista väliotsikkojen sijoittelua kirjassaan. Tässä kohtaa on pakko antaa pisteet Itkoselle. Väliotsikon laskeminen peruslinjaltaan ei ole vaativa tehtävä. Scribuskin osaa sen.

Hölmöydet Bringhurstin kirjassa otsikoiden kanssa eivät lopu tähän. Seuraavana on vuorossa tyhjät otsikot eli otsikolle ei kuulu tekstiä lainkaan vaan sen alla on toinen otsikko. Tämä aiheuttaa lukijalle pysähtymisen, kun hän otsikon jälkeen löytääkin toisen otsikon ja normaali lukuprosessi joutuu tauolle. Olisi suotavaa, että otsikon alla ainakin olisi lyhyt yhteenveto sen aloittamasta kappaleesta. Jotta kaikenmoinen turhuus olisi kunniassa, on Bringhurst vielä numeroinut otsikkonsa. Lukijan kannalta tämä on turhaa ja tuo vain ylimääräisen kohteen lukuprosessiin. Otsikkojen numerointi harvoin tuo sisältöön mitään lisää.

Itkonen on hyvää luettavaa kelle tahansa tekstin tuottajalle, joka haluaa parantaa tekstiensä ulkoasua ja luettavuutta. Hermann Zapfin suosittelemana Bringhurstikin menettelee. Hänen ajoittainen liirumlaaruminsa ei ihmisiä näytä haittaavan. Klassikkoja molemmat. Käykää kirjastossa.