Ympärillä tapahtuu

Oma meno on tasaisen hiljaista, mutta ympärillä tapahtuu. Vuoden luontokuva valittiin juuri. Onnea Simo. Olin Simon kanssa samassa työpaikassa kuusi vuotta. Simolle voiton suo oli kuvasta mitä mieltä tahansa. Hämmennystä herättää, että ihmiset ympäri netin keskustelupalstoja moittii kuvaa lavastetuksi. Mikäli olen ymmärtänyt oikein suurin osa perinteisistäkin luontokuvista on lavastettuja. En tiedä onko ystävä ulkona yhtään huonompi kuin haaskalla houkuteltu karhu.

Kaukomaat liittyvät lähiaikojen tapahtumiin. Johanna lähtee Filippiineille kuun lopussa. Rohkeutta! Mitä tiedät Filippiineistä? Lunttaamatta en itse ainakaan olisi tiennyt juurikaan mitään. Hienointa tähän mennessä Johannan reissussa on ollut se, että hän on aloittanut blogin. Toivottavasti bloggailu jatkuu myös reissun jälkeen. Hän on myös taitava valokuvaaja. Toivon, että blogin välityksellä näemme tunnelmia Filippiineiltä.

Yhä odotan sohvaa, joka täydentäisi uuden kotini. Malli on jo katsottu. Pedron On-sohva on kuin tehty minua varten. Jokin kaunis vihreä tahi punainen kangas täydentää värimaailman. Sohvahan ei ole täydellinen ilman televisiota. Jonkin sortin litteä tv on myös hankintalistalla. Olen nyt vuoden ollut ilman televisiota. Vielä ei ole alkanut käydä aika pitkäksi. Pahimmalta tuntuu Frasierin menetys sunnuntai-iltapäivisin, mutta toisaalta nuo jaksot on jo nähnyt ainakin kertaalleen. Pahimpaan kaipuuseen löytyy onneksi yläkerrasta ratkaisu. Siellä kävin katsomassa mm. jalkapallon mm-kisat.