Jalkaan iski pahanlaatuinen bakteeri-infektio. Perjantaina töissä alkoi tuntua, että kuume nousee. Kotimatka oli yhtä tuskaa. Paikoin oli hankalaa pysyä pystyssä ja kylmäkin oli. Levottoman yön jälkeen lauantaina iskin jalkani mielestäni kevyesti johonkin kovaan, mutta sehän sattui tolkuttomasti. Nostin puntin ylös ja huomasin, että jalka oli punainen ja niin kuuma, että muna olisi siinä paistunut hetkessä.
Päivystävä terveydenhoitaja neuvoi lähtemään terveyskeskukseen Malmille. Jonoa oli niukalti ja pääsin lääkärin luo viidessä minuutissa. CRP oli 153 ja lääkäri kertoi, että jalassani on ruusu. Tk-lääkäri ohjasi minut sisätautiosastolle jatkotutkimuksia varten. Tarkempien tutkimusten jälkeen CRP:n arvoksi selvisi 173. Tämä ei ollut minulle kauhistus, koska CRP-arvoista en tiedä hölkäsen pöläystä. Kauhistus tuli seuraavaksi. Hoitona on suonensisäinen antibiootti, joka annetaan neljästi päivässä ainoastaan Malmilla. Ainoa vaihtoehto on siis jääminen osastolle, koska kuuden tunnin välein ei Malmille meno onnistu ilman omaa autoa. Myöhemmin selvisi, että kotisairaala on toinen vaihtoehto, mutta sinne on niin paljon jonoa, että täytyy odottaa jonkin aikaa.
Sairaalan tyylikäs ruskea pyjama päälle töppöset jalkaan ja tippa käteen. Potilaskuljetusta odottaessani tyttö listasi vaatteeni, jotka jäivät säilytykseen. Hän teititteli minua! Malmilla osastokseni tuli M2, jossa keski-ikä taitaa olla +60. Huoneeni oli 3 ja paikka 2. Huonekaverina oli EN, joka oli ollut osastolla jo toista viikkoa. Malmilla sairaalan rutiineissa meni reilut kolme päivää. Eilen pääsin kotisairaalaan. Nyt hoitajat tulevat luokseni neljästi päivässä laittamaan lääkkeen. Tässä sairaalassa viihdyn.
Sairaalatunnelmista lisää tulevaisuudessa.