Haku frisbeegolfkouluun on alkanut ja jatkuu toukokuun loppuun

Pelastusarmeija ja frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset järjestävät 10.6.–13.6.2015 frisbeegolfkoulun alakouluikäisille lapsille. Hakuaika kouluun on toukokuun loppuun.

Lue lisää ja hae kouluun: http://bit.ly/frisbee15

 

Frisbeegolfkoulu 10.6.-13.6. Kouvolassa. Haku on alkanut!

Frisbeegolfkoulun mainos – saa levittää!

Frisbeegolfkoulu alakouluikäisille Kouvolaan kesäksi 2015

Kuva: Neff Conner, Flickr
Kuva: Neff Conner, Flickr Kuva: Neff Conner, Flickr

Mennyt kesä toi mukanaan kaksi uutta harrastusta, jotka ovat parhaimmillaan kesällä. En muista, että olisin odottanut kesää näin kovasti sitten jalkapallojunnuvuosien. Kalastusta olen jo ehtinyt hehkuttaa. Nyt on frisbeegolfin vuoro.

Frisbeegolf on erinomaisen hauska ajanviete. Yksi parhaista asioista lajissa on, että sitä voi harrastaa jotakuinkin kaikki ihmiset. Omalla eikä edes pelikumppanin tasolla, koolla tai värillä ole mitään väliä. Frisbeegolfväylällä edetään hitaimman tahtiin. Pelaaminen on parasta itseään vastaan taistellessa, vaikka toki on hienoa pussittaa kiekko väylällä kaikkein vähimmillä heitoilla koko porukasta.

Olen vasta yhden puolikkaan kesää lajia harrastunut. Olen kuitenkin niin vakuuttunut lajista ja sen tuomista mahdollisuuksista, että haluan järjestää frisbeegolfkoulun Kouvolassa ensi kesänä alakouluikäisille lapsille. Alla on Kouvolan seudun Fribailijoiden -Facebook-ryhmään kirjoittamani ensimmäinen viesti koulun tiimoilta. Nyt haussa on vapaaehtoisia sekä yhteistyökumppaneita, jotka voisivat yhdessä Pelastusarmeijan kanssa tehdä koulusta todellisuutta.

Jos voit auttaa suunnittelussa tai tukea frisbeegolfkoulua muuten, ota yhteyttä sähköpostilla kouvola.osasto(ät)pelastusarmeija.fi

Hei! Olen suunnittelemassa frisbeegolfkoulua kouvolalaisille lapsille ensi kesäksi. Ajatuksena on tutustuttaa lapset uuden harrastuksen pariin ja samalla esitellä lajia myös lasten vanhemmille. Kohderyhmää voisivat olla alakouluikäiset lapset, jotka vielä etsivät omaa harrastustaan.

Koulu voisi kestää neljä päivää siten, että alottaisimme keskiviikkona ja lopettaisimme lauantaina. Koulua olisi siis ke, to ja pe. Päivät alkaisivat vaikkapa klo 10, sisältäisivät lounaan ja loppuisivat klo 15. Lauantaina olisi päätösturnaus ja palkintojen ja todistusten jako. Lauantaiksi kutsuttaisiin lasten vanhemmat seuraamaan turnausta ja palkintojenjakoa.

Johdan työkseni Pelastusarmeijan Kouvolan osastoa, jonka puitteissa tämä koulu voitaisiin pitää. Pelastusarmeija on kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on toimia yhteisön parhaaksi. Minusta tällainen frisbeegolfkoulu olisi mitä suurimmassa määrin yhteisön parhaaksi toimimista.

Minua lähellä ovat erityiseseti lapsiperheet, joilla ei ole varaa antaa lapsilleen mahdollisuuksia osallistua kalliisiin urheiluharrastuksiin. Tarkoitus olisi koota n. 10-20 lapsen ryhmä ja muutama vapaaehtoinen kouluttamaan, huoltojoukkoihin ja turnausjärjestelyihin.

Löytyisikö täältä ryhmästä kiinnostusta koulun suunnitteluun ja kesällä ehkä vapaaehtoisena kurssin ”henkilökuntaan”. Olisi hienoa, jos Lentävät Lautastet tulisi mukaan ja saisimme yhdessä tehtyä hyvää ja voisimme samalla saada lajille näkyvyyttä ja ehkä jopa vauhditettua ensimmäisen 18-väyläisen radan valmistumista Kouvolaan.

Kesää odotellessa Kuva: James Bremner, Flickr
Kesää odotellessa Kuva: James Bremner, Flickr Kesää odotellessa
Kuva: James Bremner, Flickr

Heja Ruomi, Hyvä Suotsi!

Ystävyyttä on vaikea mitata. Sen tuntee sydämessä. Joskus ystävyys on kuitenkin helposti ymmärrettävää. Eikö vain jääkiekon maailmanmestaruus olekin hieno saavutus? Tosi ystävä auttaisi tuon saavutuksen valloittamisessa varmasti.

Ruotsissa jahdattiin viime syksynä vieraan vallan sukellusvenettä. Näköhavaintoja oli, mutta mitään ei löytynyt. Tästä harmistuneena ruotsalaiset ottivat härkää sarvista ja päättivät uusia sukellusvenekalustoaan. Kaikkihan tietävät, ettei modernia vedenalaista liikkujaa hankinta pikkurahalla saati kokonaista laivastoa. Tarvitaan rahaa tai ainakin ystävää, jolla rahaa on.

En tiedä, halusiko Suomi Ruotsin ystäväkseen vai onko meillä todella varaa ehdotukseen, jonka sukellusvenekohu sai aikaan. Puolustusministeri Carl Haglundin mielestä, ei ole lainkaan mahdotonta, että Suomella ja Ruotsilla olisivat yhteiset meri- ja ilmavoimat vuoteen 2020 mennessä. Minä veisin ajatuksen vielä astetta pidemmälle.

Yhdistetään Suomen ja Ruotsin valtiot muiltakin osin. Saamme yhteisen meri- ja ilma-alueiden puolustuksen ja samalla maailman parhaimman jääkiekkojoukkueen, jonka paidassa komeilee leijona, jolla on kolme kruunua päässä. Pääsemme vihdoin jalkapallon MM-kisoihin. Pelastusarmeijan osastojen määrä tuplaantuisi… Tästä luettelosta ei tule lyhyt.

Kalastusta ja kalastusta

Kesän 2014 frisbee-golfpäähinemuotiaKalastusharrastuksen kanssa on ollut hiljaista muutaman viime viikon ajan. Kummipoikani vieraili isänsä kanssa meillä Kouvolassa. Frisbee-golf vei voiton yhteisestä tekemisestä etenkin, kun en kahdeksanvuotiaalle uskaltanut luvata varmaa saalista. Itsekin olen vasta harrastuksen uuden aloituksen jälkeen saanut kaksi kalaa. Ei hurraamista. Kuvassa oikealla ovat minun lisäkseni vaimoni, kummipoikani ja hänen isänsä sekä tämän kesän frisbee-golfpäähinemuotia.

Lupaan olla masentumatta ja laajennan harrastustani. Olen jo katsellut edullisia veneitä, mutta sellaisen hankinta antaa kyllä odottaa vielä jokusen vuoden vaimon ylipuhumista. Onneni on, että vaimoni on kalastajan tytär ja ymmärtää uuden harrastukseni hienouden. Ennen venettä harrastukseni laajenee vaappujen tekemiseen. Kaikki tarvittava lakkoja ja maaleja lukuunottamatta on jo hankittu. Ehkä jo pian näette kuvia ensimmäisestä vaapuntekoyrityksestäni.

Toinen syy, miksi olen ehtinyt vähemmän viime aikoina kalaan on työssäni. Olen ihmisten kalastaja Pelastusarmeijan leivissä. Juhlimme tänä vuonna 125-vuotiasta Suomen Pelastusarmeijaa ja huomenna lauantaina 26.7.14 on Kymenlaakson (myös Porvoon ja Lahden) osastojen suuri juhlapäivä Kotkassa. Kutsun teidät kaikki mukaan juhlimaan. Juhlien valmistelu on aikaa vievää puuhaa.

  • Aloitamme juhlat Sapokan lavalla klo 11 yhteislauluilla ja lauluesityksillä.
  • Klo 15 kokoonnumme Kotkan osastolle osoitteeseen Kapteeninkatu 10, jossa on musiikkinäytelmän Rakkaus katsoo eteenpäin ensiesitys.
  • Kotkan osastossa klo 17 alkaa juhlajumalanpalvelus.

Tervetuloa!

Pelastusarmeija 125 vuotta

Ahven tarttui kiinalaiseen

Ahven, 20 cm, 200 g
Ahven, 20 cm, 200 g Ahven, 20 cm, 200 g

Ei tiennyt kiinalainen uistinvalmistaja, että suomalainen ahven kävisi kiinni hänen tekemäänsä lusikkaan. Ebay.co.uk tarjosi 30 uistinta 10 eurolla. Kävin niitä tänään aamulla heittelemässä.

Kolmannella heitolla natsasi. Sain aikuisen elämäni toisen kalan jotakuinkin viikko ensimmäisestä. Tämä kala oli vain kymmenesosan ensimmäisen koosta, mutta saalis kuitenkin. Merkittäväksi tämän kalan tekee, että se on ensimmäinen Kymijoesta nostamani. Pari kiloinen hauki viikko sitten nousi Kokemäenjoesta Porissa.

Täytyy illalla vielä lähteä uudelleen reissuun. Olisi mukava, jos joku kouvolalainen kalamies lähtisi minulle joku kerta oppaaksi ja opettajaksi. Ota yhteyttä, jos sinusta olisi tehtävään. Kireitä siimoja!