Uutinen suljetusta* maailmasta

Adobe Illustrator CS4 -betaversio on julkaistu (ainakin Venäjällä). Enpä olisi uskonut tästä aiheesta bloggaavani, mutta tutkimattomat ovat vapauden kannatajan tiet. Totuushan on, että kilpailijoita on hyvä seurata ja heidän tekemisiään erityisesti.

Mielenkiintoiseksi AI:n julkaisun tekee, että seurantaa suoritetaan myös suljetulla puolella. Tällä kertaa AI matkii Inkscapea. AI CS4 tulee sisältämään liukuvärien muokkaamisen piirroksen päällä. Ominaisuushan on ollut Inkscapessa jo jonnin aikaa. Noh, taisipa Inkscapekin alunperin matkia tämän ominaisuuden joltain toiselta ohjelmalta. Tietääkö kukaan miltä?

Kuva uudistuneesta ai:sta ja liukuvärien muokkauksesta. Huomatkaa myös yläreunan välilehdet. Hyvästi vanha kunnon MDI.

Tässä kohtaa lienee myös hyvä mainita pakollinen blogitekstin Scribus-juttu. Koska matkiminen on päivän sana, ajattelin kysäistä: Tiesittekö, että Scribus oli ensimmäinen julkaisuohjelma, joka tuki pdf/x-3-iso-standardia? Enää tarvittaisiin painotaloja, jotka myös tukevat standardia.

*olisivatko suljetut ohjelmat sitten suloja

Uusia ominaisuuksia Fontmatrixiin

Lyhykäinen päivitys Fontmatrixin viimeaikaisesta kehittymisestä. Lisäsin Fontmatrixiin juuri mahdollisuuden ladata tavutussanastoja. Tavutusta käytetään esimerkkitekstien kanssa. Toinen uusi ominaisuus, jonka hiljattain lisäsin on pikanäppäimet fonttilistan selailulle. Nyt on mahdollista siirtyä seuraavaan fonttiperheeseen näppäimellä (oletuksena page up ja page down). Seuraavan fontin saa esille nuolinäppäinten avulla. Kaikki pikanäppäimet ovat käyttäjän valittavissa.

Pierre Marchand on urakoinut isosti. Hänen jäljiltään uusia ominaisuuksia Fontmatrixin seuraavaan versioon tulee runsaasti. Lisää niistä, kun versio 0,5 julkaistaan. Viimeisimpien uutisten mukaan Fontmatrix kääntyisi hienosti myös Macissä. Ainoastaan fonttien aktivointi ja aktivoinnin poisto joudutaan kirjoittamaan uusiksi. Mäkki kun ei käytä fontconfigia. Tämä on erittäin kiinnostava uutinen, koska Fontmatrix lyö ominaisuuksillaan useimmat kaupalliset fonttimanagerit ja Mäkki on tunnetusti graafisten suunnittelijoitten alusta. Saa nähdä, miten pian toimivan Mäkki-julkaisun jälkeen saamme uutisia graafisista suunnittelijoista, jotka ovat ottaneet Fontmatrixin käyttöönsä.

Tulossa (Scribus): täydet rivit

Edellisessä Tulossa-tekstissä otin esille Scribuksen vakaan version oletusarvoilla tuottaman heikon jäljen tekstien osalta. Kehityshaarassa optisen tasauksen avulla saadaan kappaleiden reunat kuntoon. Seuraava uusi ominaisuus kehitysversiosta korjaa reunojen välisen alueen. Kehitysversiossa rivit täyttyvät jo vakaata versiota kauniimmin.

Kauniin typografisen värin saavuttaminen ei enää ole julmetun kovan kikkailun takana. Poissa ovat myös valkoiset polut, joita kynä kyllästymisen saapuessa alkoi seurata. Kehityshaaran seuraavaksi julkaistavassa versiossa 1.3.5 (kulkee tällä hetkellä nimellä 1.3.5svn) voidaan ottaa käyttöön välien ja merkkien leveyden muutokset.

Ideana on, että merkkien ja välien leveyttä muuttamalla voidaan etsiä paras rivin katkaisukohta niin, että kappaleista muodostuu tasaisia kokonaisuuksia. Vaikkei leveyden muutoksilla löydettäisi uutta katkaisukohtaa, voidaan rivi siitä huolimatta täyttää tasaisemmin. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että käyttäjä antaa kappaletyylille tai tekstikehykselle marginaalit ja ihannearvot, joiden puitteissa leveyttä muutellaan.

Alla olevassa kuvassa vasemmassa tekstipalstassa on teksti sijoitettuna ilman korjailuja. Oikeassa palstassa on otettu käyttöön merkkien ja välien leveyden muutokset, tavutus sekä optinen tasaus.


Leveyksiä muuteltaesssa on kohtuus hyvä pitää mielessä. Tarkoitus ei ole alkaa muuttaa fontin ulkoasua vaan pysyä rajoissa, joita silmä ei huomaa. Näitä aiheita käsittelee mm. Markus Itkosen kirja Typografian käsikirja, josta lisää jossain tulevassa blogikirjoituksessa.

Tulossa (Scribus): optinen tasaus

Scribuksen vakaan haaran suurin ongelma on, että se ei tee järin nättiä jälkeä tekstin kanssa oletusarvoilla. Suurin osa ongelmista voidaan korjata manuaalisesti Ominaisuudet-paletin kautta, mutta yksi ominaisuus jää korjaamatta. Tekstikappaleitten reunat eivät tasaannu, vaikka käytössä on molempien reunojen tasaus. Scribuksen vakaa haara tasaa mm. pilkut, pisteet ja tavumerkit samaan reunaan tekstin kanssa. Ylemmässä kuvassa vasemmalla näkyy rikkonainen oikea reuna jollaista Scribuksen vakaa haara tällä hetkellä tuottaa. On vaikea uskoa, että teksti kuvassa on tasattu oikeaan reunaan.

Alemmassa kuvassa reunan rikkonaisuus on korjattu Scribuksen kehityshaaran optinen reuna -ominaisuudella. Vakaan haaran tekemä kappaleen oikea reuna on kyllä tasattu oikealle, mutta pilkkujen, pisteitten ja tavumerkkien tasaaminen täsmälleen samaan reunaan kirjainten kanssa ei näytä tasaiselta. Välimerkkien paino ja tummuus verrattuna kirjainmerkkeihin on huomattavasti vaatimattomampi. Tästä syystä silmää on huijattava ja välimerkit tulee viedä hieman todellisen oikean reunan ulkopuolelle, jotta vaikutelmana olisi tasainen reuna. Tätä ominaisuutta kutsutaan myös nimellä riippuvat välimerkit.

Kehityshaaran versioitten kanssa leikkiminen on vaarallista puuhaa, jos aikoo saada jotain aikaankin. Suosituksia ja vinkkejä kehitysversion kanssa touhuamisesta löytyy blogikirjoituksesta Scribus 1.3.3.12 saapuu kesäksi.