Työhuoneen kirjahyllyn siivous

Siivosin työhuoneeni kirjahyllyn. Paljon kirjoja meni roskiin, mutta muutama jäi jaettavaksi. Joukossa on todellisia ohjelmoinnin klassikoitakin. Lähettäkää sähköpostia, jos kiinnostutte kirjasta tai useammastakin.

http://goo.gl/IhHqX

 

Reippailija ammuttiin hirvenä Vantaalla

Jos vantaalaisessa lähiössä jolkottelisi hirviä, epäilen etteivät ne törmäisi kuntoliikkujaan, jolla on päässsään punainen pipo. Pipo ei toimi ainoastaan huomio- ja varoitusvärinä vaan se antaa myös suojaa loppu talven purevaa pakkasta vastaan. Olisipa ihmisten laita samoin kuin hirvien.

Lähdin tänään kävelylle punainen pipo päässäni. Olin varma, etteivät villieläimet törmäisi minuun, koska ne ymmärtävät piponi merkityksen. Toiveeni myös oli, ettei yksikään ihminen ammu minua sorsana ja jos ampuu, lehdistölle vakuutellaan, että hirvenä ammuttiin. Ensi sijaisesti tahdoin kohottaa yleiskuntoani, joka laiskuuden aikana on hieman heikentynyt. Tallustelin huoletta, koska sorsastuskausi päättyi joulukuun lopulla.

Ihmisen epäonni on, että hän voi erehtyä. Parempikin ampuja saattaa tervehtiä vastaantulijaa ja hetken kuluttua tajuta, ettei tuntenut häntä lainkaan. Samoin on ammunnan laita. Silloin poskille nousee puna ja häpeä valtaa mielen. Toivoisin ampujalle rangaistusta tahi ainakin nuhteita ja lähimmäisilleni korvauksia menetetystä ajasta. Tilastotietojen mukaan kanssani olisi vielä voinut viettää aikaa 43,22 vuotta. Ylipaino saattaa muutamalla vuodella vähentää elinajanodotetta.

Tänä epävakauden ja liukkauden aikana edes punainen pipo ei suojaa kulkijaa kaikilta vaaroilta. Hirvet väistävät, mutta ihminen on erehtyväinen eikä katujen kunnossapitoonkaan ole luottaminen. Olkaa varovaisia lenkkipoluilla.

Scribus 1.3.9 on julkaistu

Scribuksen kehitysversio on päässyt versionumeroon 1.3.9. Tästä versiosta tekee merkittävän, että se on viimeinen kehitysversio ennen uuden vakaan kehityshaaran avaamista. Seuraava vakaa versio tulee suurella todennäköisyydellä olemaan 1.4.0.

Kehityksen pääpainona oli vakaus. Versiosta 1.3.8 on korjattu 70 bugia. Joukossa on myös muutama uusi ominaisuus koskien:

  • käännösympäristöä
  • leikekirjaa
  • resursseja ja resurssien hallintaa
  • tiedostojen tuontia
  • typografiaa
  • dokumentaatiota

Aamuhartaus Pelastusarmeijan päämajassa 3.12.2010

1) Alkulaulu 415 (Pelastusarmeijan laulukirja) Nyt sytytämme kynttilän

2) Kokouskieleni on ruotsi. Toivottavasti en pahoin takeltele nyt, kun joudun puhumaan suomeksi. Toinen syy takelteluun saattaa olla International Staff Band, jonka musiikkia (Spotify) kuuntelin, kun valmistelin tätä hartautta. Enkä varsinaisesti ole torvimusiikin ystävä.

3) Ajattelin, että olisi helppoa puhua näin tutussa ympäristössä ja tuttujen kasvojen edessä, mutta jännittäähän tämä. Taitaa syynä olla kielen lisäksi myös se, etten ennen ole yhtäkään hartautta pitänyt. Täytyi Wikipediasta tarkistaa, mikä hartaus on. Wikipediahan on aina oikeassa ja jos ei ole, Wikipedia-artikkelin voi itse korjata oikeaksi. Näin siellä luki:

Hartaus on pienimuotoisempi kuin kristinuskon jumalanpalvelus. Siihen voi kuulua rukous, Herran siunaus, hengellinen laulu tai virsi, musiikkia, uskontunnustus, keskustelua, symbolista toimintaa, hiljaisuutta, jne. 1) Hartauksien keskeinen merkitys on tuoda osallistujansa kosketuksiin pyhän kanssa. Siksi hartaus voi saada monenlaisia muotoja ja 2) käsitellä melkein mitä tahansa aihepiiriä.

kosketuksiin pyhän kanssa.

Wikipedia sanoo pyhästä: Pyhä on tavallisesta, maallisesta ja profaanista erotettu. Pyhä on jotakin mitä pidetään erillään konkreettisesti tai kuvaannollisesti; ajanlaskussa pyhäpäivä on eronnut arjesta, joka on varattu työlle ja kodin askareille.


4) Profaania ei enää Wikipediasta löytynytkään. Ensimmäinen asia, joka pyhästä tulee mieleen on Raamattu. Tilanteessani taitaa olla turvallisinta, että saamme kosketuksen pyhään Raamatusta.

5) Psalmi 24

6) Rukouspyynnöt

7) Rukous, majuri Tella Puotiniemi

8) Loppulaulu 313 (Pelastusarmeijan laulukirja), Riennä riemuin eespäin

Iloista päivää kaikille!

Pelastusarmeijan Joulupatakeräys on alkanut

On taas Joulupatakeräyksen aika. Internetpata osoitteessa http://www.joulupata.fi/ on auennut. Siellä voit antaa lahjoituksesi heikompiosaisten hyväksi. Lue Suomen ja Viron Pelastusarmeijan johtajan vetoomus ”Ainoa, mitä todella omistat on se, minkä olet antanut pois”.

Perinteiset padat näkyvät katukuvassa 16.12.–23.12. (muutama pata on paikallaan vielä jouluaattonakin). Katso lista padoista.

Osallistukaa hyvän asian puolesta ja levittäkää sanaa.

Perinteinen Joulupatakeräys ottaa varaslähdön Helsingissä Narinkkatorin Joulumaailma 2010 -tapahtumassa 11.12.–15.12. Tämän halusin kertoa siksi, että Narinkkatorin padalla on tavattavissa kaupungin mukavin patavahti. Seison padalla:

  • la 11.12. klo 11–13 ja 16–18
  • ma 13.12. klo 11–13 ja 15–17
  • ti 14.12. klo 11–13 ja 15–17
  • ke 15.12. klo 15–17

Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomat moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumiset etenkin, jos teillä on rahaa mukana.