Heja Ruomi, Hyvä Suotsi!

Ystävyyttä on vaikea mitata. Sen tuntee sydämessä. Joskus ystävyys on kuitenkin helposti ymmärrettävää. Eikö vain jääkiekon maailmanmestaruus olekin hieno saavutus? Tosi ystävä auttaisi tuon saavutuksen valloittamisessa varmasti.

Ruotsissa jahdattiin viime syksynä vieraan vallan sukellusvenettä. Näköhavaintoja oli, mutta mitään ei löytynyt. Tästä harmistuneena ruotsalaiset ottivat härkää sarvista ja päättivät uusia sukellusvenekalustoaan. Kaikkihan tietävät, ettei modernia vedenalaista liikkujaa hankinta pikkurahalla saati kokonaista laivastoa. Tarvitaan rahaa tai ainakin ystävää, jolla rahaa on.

En tiedä, halusiko Suomi Ruotsin ystäväkseen vai onko meillä todella varaa ehdotukseen, jonka sukellusvenekohu sai aikaan. Puolustusministeri Carl Haglundin mielestä, ei ole lainkaan mahdotonta, että Suomella ja Ruotsilla olisivat yhteiset meri- ja ilmavoimat vuoteen 2020 mennessä. Minä veisin ajatuksen vielä astetta pidemmälle.

Yhdistetään Suomen ja Ruotsin valtiot muiltakin osin. Saamme yhteisen meri- ja ilma-alueiden puolustuksen ja samalla maailman parhaimman jääkiekkojoukkueen, jonka paidassa komeilee leijona, jolla on kolme kruunua päässä. Pääsemme vihdoin jalkapallon MM-kisoihin. Pelastusarmeijan osastojen määrä tuplaantuisi… Tästä luettelosta ei tule lyhyt.

Kalastusta ja kalastusta

Kesän 2014 frisbee-golfpäähinemuotiaKalastusharrastuksen kanssa on ollut hiljaista muutaman viime viikon ajan. Kummipoikani vieraili isänsä kanssa meillä Kouvolassa. Frisbee-golf vei voiton yhteisestä tekemisestä etenkin, kun en kahdeksanvuotiaalle uskaltanut luvata varmaa saalista. Itsekin olen vasta harrastuksen uuden aloituksen jälkeen saanut kaksi kalaa. Ei hurraamista. Kuvassa oikealla ovat minun lisäkseni vaimoni, kummipoikani ja hänen isänsä sekä tämän kesän frisbee-golfpäähinemuotia.

Lupaan olla masentumatta ja laajennan harrastustani. Olen jo katsellut edullisia veneitä, mutta sellaisen hankinta antaa kyllä odottaa vielä jokusen vuoden vaimon ylipuhumista. Onneni on, että vaimoni on kalastajan tytär ja ymmärtää uuden harrastukseni hienouden. Ennen venettä harrastukseni laajenee vaappujen tekemiseen. Kaikki tarvittava lakkoja ja maaleja lukuunottamatta on jo hankittu. Ehkä jo pian näette kuvia ensimmäisestä vaapuntekoyrityksestäni.

Toinen syy, miksi olen ehtinyt vähemmän viime aikoina kalaan on työssäni. Olen ihmisten kalastaja Pelastusarmeijan leivissä. Juhlimme tänä vuonna 125-vuotiasta Suomen Pelastusarmeijaa ja huomenna lauantaina 26.7.14 on Kymenlaakson (myös Porvoon ja Lahden) osastojen suuri juhlapäivä Kotkassa. Kutsun teidät kaikki mukaan juhlimaan. Juhlien valmistelu on aikaa vievää puuhaa.

  • Aloitamme juhlat Sapokan lavalla klo 11 yhteislauluilla ja lauluesityksillä.
  • Klo 15 kokoonnumme Kotkan osastolle osoitteeseen Kapteeninkatu 10, jossa on musiikkinäytelmän Rakkaus katsoo eteenpäin ensiesitys.
  • Kotkan osastossa klo 17 alkaa juhlajumalanpalvelus.

Tervetuloa!

Pelastusarmeija 125 vuotta